Ikä koskettaa meitä kaikkia

Valtaa vanhuus!

1.11.
2012

Sukupolvet kohtaamaan toisiaan!

Suomessa on runsas miljoona lasta ja nuorta ja näillä kaksinkertainen määrä isovanhempia. Kaikilla vanhoilla ihmisillä ei kuitenkaan ole lapsenlapsia eikä kaikilla lapsilla isovanhempia elossa.

Eri sukupolvet tarvitsevat toisiaan. Me tarvitsemme mahdollisuuksia tavata toisiamme ja tutustua toisiimme. Millaista vanheneminen on ja millaisia vanhat ihmiset ovat? Vaikka vanha ihminen näyttää ryppyiseltä ja joskus raihnaaltakin, hänen sisällään ovat kaikki elämän kerrokset pikku lapsesta nuoreen ja aikuiseen asti.

Vanhat ihmiset ovat kiinnostuneita lasten ja nuorten jutuista ja arkipäivän elämästä. He tuovat vilskettä ja vauhtia vanhojen olemiseen.  Vanhoilla on mielenkiintoisia kokemuksia omassa lapsuudessaan ja nuoruudessaan, joita he mielellään kertoisivat lapsille ja nuorille.

Tutustutaan toisiimme! Tässä ideoita mitä voisimme yhdessä tehdä.

  • Koululuokat voisivat vierailla vanhusten kerhoissa tai palvelutaloissa.
  • Koululaiset voisivat kirjoittaa muistiin isovanhempien tarinoita.
  • Lapset ja nuoret voisivat piirtää, kirjoittaa ja käyttää koulun tietokoneita ja Skypeä tähän yhteiseen seikkailuun.
  • Ikäihmiset voisivat ottaa yhteyttä kouluihin, päiväkoteihin, järjestöihin, toimia mummoina ja vaareina lapsille.

Lisää ideoita kuinka viettää yhteistä sukupolvien välistä päivää löydät Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton sivuilta.